Pepin peitto

Lukijat

5. huhtikuuta 2017

Munien metsästystä ja muuta outoa touhua

Tein välityönä yhdet tavalliset raitasukat veteraanisukkien langan jämistä eli sinistä ja valkoista 7 veikkaa puikoilla 4, aloituksessa 40 silmukkaa.


Ystävänpäiväsukista jäi myös yli lankoja ja törmäsin toiseen Niina Laitisen malliin johon nuo oranssit ja keltaiset sopiikin hyvin, lisänä tuota sinistä ja hieman Polarista sekä vihreää baby-lankaa ja kantapää taitaa olla suomalaista sukkalankaa jos en väärin muista.

Taimitarhan kukkasukat, suunnittelija Niina Laitinen

Olen taas viime aikoina yrittänyt kirjoitella hieman enemmän kortteja muille maille vierahille postcrossing-harrastukseni kautta ja tietenkin niitä myös itsekin saanut. Sainkin tässä eräänä päivänä ihanan värikkään nappikortin jonka ajattelin jakaa myös teille :)


Tänään sain kortin 13-vuotiaalta pojalta Puolasta. Kun tarkastelin tarkemmin profiilia, paljaistui että koko hänen luokkansa kirjoittelee näitä kortteja, ilmeisesti vuoron perään. Tosi hieno idea opettajalta, oppivat samalla kieliä ja eri maiden historiaa, kulttuuria jne. Heillä oli oikein blogi perustettuna korteille joita vastaanottavat ja jos käsitin oikein niin opiskelevat ja ottavat aina selvää kyseisen maan tavoista kortin saatuaan. Ihan mahtavaa luovuutta opetukseen!

Pääsiäinen lähestyy ja olen yrittänyt metsästää vegaanisia herkkuja (eri toten suklaisia) mutta en ainakaan normikaupoista ole löytänyt vasta kuin eräitä Tipu-karkkeja joissa on marmelaadia sisällä. Tiedän kyllä että vegakaupasta, Ekolosta, Ruohonjuuresta ja vastaavista löytyy mutta täällä Vantaalla ei niitä ole enkä ole vielä jaksanut lähteä Helsinkiin asti. Täytyy varmaan ensi maanantaina jaksaa kun käyn siskolla samalla. Syy munien jahtaamiseen on se että olen menossa Tampereelle pikku-P:tä tapaamaan pääsiäisenä ja aiomme tehdä munien maistelu- ja arvosteluraadin :) Pikku-P:lle ostin kyllä ihan tavallisiakin munia, niissä onkin enemmän valinnanvaraa.

täältä


Viime yönä yritin nukkua lattialla. Kyllä! Ja yritykseksi se jäi tällä kertaa, kolmen aikaan ryömin sänkyyn. Sain siis eilen tuollaisen ilmatäytteisen makuualustan jonka aion ottaa kesällä Lapin reissulle. Lisäksi paketissa oli makuupussin lakana, itse makuupussia minulla ei vielä ole. No, ajattelin sitten että testailenpas tuota alustaa ja kömmin lakanan sisään pyjama päällä ja pohdin vielä että ei täällä kotona nyt voi kylmä tulla vaikka makuupussi puuttuikin. Sopiva asento (mahallaan) löytyi äkkiä mutta juuri kun alkoi sopivasti väsyttää niin alkoi myöskin paleltamaan. No, laitoin sitten ison fleecepeiton vielä päälleni mutta sitten uni oli jo kadonnut jonnekin ja pyörin pitkään eikä asentoakaan enää löytynyt. Selällään ollessa alkoi selkää särkemään, kyljellään ollessani sain verenkierron loppumaan kädessä. Jossain vaiheessa torkahtelin ja sitten heräsin siihen että on ihan liian kuuma. Kolmen aikaan naapurini alkoi katselemaan tv:tä ja karjahtelemaan (ilmeisesti joku urheilujuttu) joten päätin että nyt saa riittää!

Tietenkin nyt pelottaa että mitä jos en vaan yksinkertaisesti kykene nukkumaan tuolla alustalla, pitäisi kuitenkin 3 yötä viettää siellä Lapissa, teltassa yhdeksän vieraan ihmisen kanssa :P Ja sitä ennen ja jälkeen yöt junassa, vieraan ihmisen kanssa samassa hytissä... Mihin mä olen itseni laittanut?? :D APUVA!

Pitäisköhän hommata tällainen paita? Niitä saa täältä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano pois vain! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...