Pepin peitto

Lukijat

6. joulukuuta 2016

Itsenäisesti päin metsää

Kylläpäs onkin päässyt venymään kirjoittelun väli pitkäksi! Kun ei ole oikein ollut mitään esiteltävää ja kaikkea muuta puuhaa sitäkin enemmän. 

Nyt olen kuitenkin saanut vihdoin valmiiksi marisukat jotka lähtee sunnuntaina Tampereelle pikku-P:lle :)



Näissä ei tosiaan kuviot ihan natsanneet ja virheitäkin tuli mutta ei haittaa mua! Ohjeet kuviointeihin otin täältä ja täältä. Lankoina käytin (vaikka ei saisi eri paksuisia!) 7 veikkaa, Nallea, Pirtaa ja puikot oli 3,5mm.

Ystävä tilasi minulta mustat perussukat ja tässä ne nyt on.


Mustista sukista on tosi vaikea ottaa tarkkoja kuvia. Huomasin että mustasta langasta on myös äärettömän vaikeaa laskea kerroksia, piti ottaa otsalamppu avuksi :) 
Nämä tehty 7 veikasta puikoilla 4.


Kävin viime viikolla 2 kertaa luonnossa päiväretkellä ja oli ihan mahtavaa. Näillä reissuilla löysin yhteensä 23 geokätköä, pääsin kurkistamaan hiidenpesään, ihastelin auringonnousua ja -laskua, opettelin tulen sytyttämistä ja makkaratikun tekoa, eksyin sekä suolle että metsään mutta löysin poiskin sieltä :) 





Lauantaina sitten toisella reissulla kävi niin että kaaduin yllättäen lumen alla olevan jään vuoksi ja löin aika ikävästi koko toisen puolen jäiseen kallioon eli lonkka, kyynärpää, olkapää ja pää saivat iskua. Lisäksi rytäkässä tuli sormeen haava. Jatkoin kuitenkin varovasti matkaa eikä lauantain aikana tuntunut kipua missään mutta sunnuntaiaamuna kun heräsin, oli kyynärpää kipeä ja kipu vaikeutti mm. käden vääntämistä selän taakse. 



Silti lähdin pelaamaan sulkapalloa kaverin kanssa koska vuoro oli jo varattu ja into päästä pelaamaan liian suuri :) Koko sunnuntain ja maanantain käsi on vaivannut mutta ei sinänsä levossa särje joten kai se siitä paranee. 



Eilen illalla alkoi vielä yskäkin ja nyt on tukkoinen olo joten ilmeisesti joku flunssan poikanenkin on jostain tarttunut mukaan. Joten taidanpa nautiskella tämän itsenäisyyspäivän teetä ja tehdä veteraanisukkia ja katsella tuntematonta :)

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ 99V. SUOMI!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano pois vain! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...