Pepin peitto

Lukijat

28. syyskuuta 2016

Syyskuun viimeiset

Olen nyt puuhaillut niin paljon kaikkea muuta ja yrittänyt nauttia mukavista syysilmoista joten aikaa neulomiselle on ollut vähemmän. Silti iltaisin on ollut kiva ottaa puikot esiin samalla kun on katsellut Netflixistä tätä:



Olen nyt yrittänyt tehdä hieman isompia sukkia, ajatuksena olisi lahjoittaa niitä joulun alla kodittomille. Mutta niiden tekemiseen menee niin paljon aikaa että välillä täytyy sitten jotain pienempääkin :)

Sukat koko n. 45
Lapaset pieniin käsiin (vielä päättelemättä)
Lankoina 7 veljestä ja Novitan suomalainen sukkalanka
Puikot 4
Olen nyt jumittunut näihin perusjuttuihin, sukkaa sukan jälkeen... Mutta se johtuu osittain siitäkin että olen kuluttanut lankavarastoni loppuun ja kerän tai kahden ostaminen aina silloin tällöin kauppareissun yhteydessä on ollut helpompaa kuin valtavien määrien haaliminen jostain. Ja koska lankoihin ei olisi edes varaa niin huijaan itseäni tällä tavoin ostamaan niitä, kerä päivässä ei tunnu niin pahalta kuin 10 kerrallaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano pois vain! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...