Pepin peitto

Lukijat

28. syyskuuta 2016

Syyskuun viimeiset

Olen nyt puuhaillut niin paljon kaikkea muuta ja yrittänyt nauttia mukavista syysilmoista joten aikaa neulomiselle on ollut vähemmän. Silti iltaisin on ollut kiva ottaa puikot esiin samalla kun on katsellut Netflixistä tätä:



Olen nyt yrittänyt tehdä hieman isompia sukkia, ajatuksena olisi lahjoittaa niitä joulun alla kodittomille. Mutta niiden tekemiseen menee niin paljon aikaa että välillä täytyy sitten jotain pienempääkin :)

Sukat koko n. 45
Lapaset pieniin käsiin (vielä päättelemättä)
Lankoina 7 veljestä ja Novitan suomalainen sukkalanka
Puikot 4
Olen nyt jumittunut näihin perusjuttuihin, sukkaa sukan jälkeen... Mutta se johtuu osittain siitäkin että olen kuluttanut lankavarastoni loppuun ja kerän tai kahden ostaminen aina silloin tällöin kauppareissun yhteydessä on ollut helpompaa kuin valtavien määrien haaliminen jostain. Ja koska lankoihin ei olisi edes varaa niin huijaan itseäni tällä tavoin ostamaan niitä, kerä päivässä ei tunnu niin pahalta kuin 10 kerrallaan :)

22. syyskuuta 2016

Keskeneräisestä valmiiksi

Jo pitkään on yöpöytäni näyttänyt tältä:


Käsityöt ovat kasaantuneet keskeneräisinä möykkyinä uhmaten painovoimaa ja peittäen alleen kaiken tärkeän (esimerkiksi herätyskellon, no mihin sitä nyt muutenkaan tarvitsee) :)

Eilen päätin, että nyt saa riittää tämä holtittomuus ja sain valmiiksi edes osan näistä. 

Vihdoin väriä elämään!
Sukat kokoa 38-39
Nalle-lanka, puikot 3

Kaksipuoleinen tiski/siivousrätti
Lankana Kotiväki Kartano, puikko 3,5mm

Tällaiset "omasta päästä"-käsineet ilman kärkeä ja peukkua
Novita Suomalainen sukkalanka ja puikot 4
Pipo myös "oman pään mukaan" :)
Lanka Novita Rose, pyöröpuikko 3,5mm
Keskeneräisiksi jäi vielä mm. tämä:

Laukun alku
Virkattu pötkö, jonka sivut virkattu kiinni jättäen yläosaan "läppävaraa"
Sisälle tarkoitus ommella joskus kangas, jotta tavarat ei putoile rei'istä
Läppään mahdollisesti tulee myös joku nappi tms.
Lanka on Kotiväki Kartanoa


12. syyskuuta 2016

Perusharmaata.. taas!

Elämässä on tapahtunut ja sattunut taas kaikenlaista muutosta joka on vaatinut huomiota sen verran ettei ole ehtinyt tänne päivittämään uusia tekeleitä. Eikä niitä käsitöitäkään ole ehtinyt samaan tahtiin tekemään, mutta jotain sentään.

Naisten lapaset perusohjeella ja kuviot omasta päästä

Miesten sukat, koko n. 44
Poikani P muutti tosiaan ihan yllättäen luokseni kun vaihtoi koulua ihan lennosta ja siksi aika on mennyt käytännön asioiden hoitamiseen ja järjestelyyn. Mutta eipä noita lankojakaan kauhiasti ole joten näitä perusharmaita juttuja olen vain sitten tehnyt. Jospa jossain vaiheessa tekisi taas lankatilauksen ja saisi jotain värikästä.

1. syyskuuta 2016

Luonnolliset värit

Vielä kahdet sukat sain tehtyä elokuun puolella.

Raitasukat koko n. 43-45

Valkoiset sukat koko n. 39-41

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...